Bioreaktorit

Mikrobiyhteisöjen kasvatusalustat

Tulevassa näyttelyssä esittelen käyttämäni hyötymikrobit. Vuonna 2021 yritin kasvattaa eri kôji-homeita erilaisissa riisiliemissä. Kutsun näitä purkkeja bioreaktoreiksi. Kuvissa olevien bioreaktoreiden tarkoitus oli kasvattaa kôji-homeita.

”Bioreaktori on laite, joka ylläpitää biologisen prosessin toimintaolosuhteita jonkin tehtävän suorittamiseksi. Bioreaktori voi olla myös kuivaa ainetta biologisesti käsittelevä laite (esimerkiksi komposti).” (Wikipedia, 2023)

Kokoan tälle sivulle kuvia komposti-bioreaktoreista, joita valmistuu mikrobikuvistani bokashi-menetelmällä kompostoidun massan avulla. Tästä lisää myöhemmin.

Alla kuva villihiivojen kasvatusyrityksestä. Keltaisista rusinoista sain aikaan sen verran hiivaa että tein kaksi villihiivagrammia. Tulokset jäivät kuitenkin vaisuiksi.